- Vetoomus
- Tähdistö
- Viestikapula
- Kultaiset kengännauhat
- Kultainen kapula
- WADA:n doping quiz
- Uutiskirje
- Materiaalipankki
- Tapahtumakalenteri
- Palaute
- Yhteystiedot
Tähdistön sensei. Tatami tärisee ja vastustaja lentää komeassa kaaressa, kun Jani Kallunki, näkövammainen mestarijudoka Vantaalta, peittoaa kilpakumppaninsa. Sana judo merkitsee pehmeää tietä. Pehmeän tien kulkeminen vaatii kuitenkin rutkasti kovaa harjoittelua, sitkeyttä ja lahjakkuutta. Niitä löytyy Jani Kallungista. Huumorintajuinen urheiluhieroja–kuntohoitaja on kivunnut Ateenan ja Pekingin paralympialaisissa pronssikorokkeelle. Hän on napannut EM-kultaa ja -hopeaa sekä MM-pronssia. Tähtäin on nyt Lontoon paralympialaisissa. Näkövammastaan huolimatta Kallunki näkee kirkkaasti, mistä puhtaassa urheilussa on kyse.
ADT:n testaajat tulivat illansuussa kotiini ottamaan näytteen ja olivat tietysti tervetulleita. Tämä olikin toistaiseksi ainoa kerta, kun minut on testattu kotona, mutta samanlaiset muodollisuudet testissä toki on niin kotosalla kuin kilpailuissakin. Sainpahan samalla vieraita, olisi voinut kaivaa vaikka pullat ja kahvit esiin!
Dopingtesteissä tapaa aina mukavia ihmisiä. Testaajat ovat asiallisia mutta rentoja. Joskus urheilijat valittavat, että testaus on virkaintoista toimintaa ja kyyläystä, mutta minulla on pelkästään mukavia kokemuksia ADT:n testaustoiminnasta. Testaaminen on myönteinen asia. Testaajat tekevät töitä meidän huippu-urheilijoiden eteen, jotta meillä olisi mahdollisimman tasapuoliset mahdollisuudet menestyä kisoissa. Eivät he piruuttaan tule nykäisemään hihasta, että annas kaveri näyte purkkiin ja vähän äkkiä. He toimivat puhtaan urheilun puolesta.
Tätä aatetta me suomalaiset huippu-urheilijat olemme velvollisia noudattamaan, vai mitä kilpasiskot ja -veljet?
"Kauden tärkeimmät kisat ovat nyt takana: kävin Turkissa World Games -skaboissa, jotka kuuluvat tärkeimpiin karsintoihin ensi vuoden paralympialaisia varten. Sieltä tuli täyspotti rankingpisteitä, ja kultamitalin ansiosta paikka paralympialaisissa on lähes varma. Marraskuun EM-kisoissa riittää yksi otteluvoitto, niin lippu Lontooseen on saletisti taskussani. Nyt on ollut totaalisen loman aikaa, mutta pikku hiljaa palataan taas tositoimiin ja harjoittelemaan. Nyt jaksaa taas palata arjen aherrukseen, kun on ladannut akut täyteen virtaa."
5.11.1975
Laji: judo (painoluokka 66 kg, näkövammaisluokka B2)
Liitto: Suomen Judoliitto
Seura: Meido-Kan (Helsinki)
Valmentaja:
Juha Vainio
Saavutukset:
- paralympiapronssia
2004 ja 2008
- näkövammaisten
EM-kultaa 2007 ja 2009
- näkövammaisten
EM-hopeaa 2005
- näkövammaisten
MM-pronssia 2006
Kotisivu:
www.janikallunki.fi