- Vetoomus
- Tähdistö
- Viestikapula
- Kultaiset kengännauhat
- Kultainen kapula
- WADA:n doping quiz
- Uutiskirje
- Materiaalipankki
- Tapahtumakalenteri
- Palaute
- Yhteystiedot

Tähdistön vuorineuvos. Sanni Leinonen hallitsee neuvokkaasti vuoret. Lumi pöllyää, kun tämä lahjakas ja lupaava alppitaituri kiitää rinnettä alas. Sannin elämä on ollut silkkaa iloista ja menestyksekästä alamäkeä siitä lähtien, kun hän 2,5-vuotiaana pääsi ensimmäisen kerran mäkeen. Veljet riittivät alkuun kilpakumppaneiksi, mutta nyt määrätietoinen nuori nainen ottaa tosissaan mittaa maailman alppihiihdon huipuista.
Minut on testattu Pyhä-tunturilla muutamaankin otteeseen kilpailun jälkeen. Myös ensimmäinen dopingtestini tehtiin siellä. Parhaiten mieleeni on kuitenkin jäänyt toinen testauskerta. Se oli minulle helppoa, koska tiesin jo, mitä testissä tehdään.
Toinen testauskertani oli hyvin rentouttava ja leppoisa hetki kovan kilpailun jälkeen. Istuimme hotellin takkahuoneessa tulen äärellä ja nautimme limsaa. Testaajat olivat mukavia ja kertoivat testistä. Lisäksi juttelimme kilpailuista, laskettelusta ja muista asioista niin testaajien kuin muiden testissä olleiden urheilijoiden kanssa.
"Viime kausi muistutti rajusti, että terveys on suurin edellytys laskemiselle. Loukkaannuin, ja sitä myötä olen oppinut arvostamaan rinteessä olemista entistä enemmän. Koko ajattelutapani muuttui: kunnioitan nyt terveyttä ihan eri tavalla kuin ennen. Nyt kaikki alkaa olla hyvin. Polveani on kuntoutettu seitsemän ja puoli kuukautta, ja ensimmäiset lumitreenit ovat jo takana. Motivaatio ja into ovat kovat. Tulevan kauden tavoitteet määräytyvät hiljalleen, kun näen, kuinka kuntoutuminen edistyy."
Syntymäaika: 8.11.1989
Laji: alppihiihto
Liitto: Ski Sport Finland
Seura: Tampereen Slalom-Seura
Valmentaja: Pasi Martikainen ja Janez Slivnik
Saavutukset:
09-10
- Maribor maailmancup pujottelu 7.
- Maailmancup pujottelun kokonaiskilpailun 20.
- SM pujottelu 1.
08-09
- MM pujottelu 1
- MM suurpujottelu 21.
- SM pujottelu 2.
07-08
- Aspen maailmancup pujottelu 26.
- SM syöksy, super-g ja superalppiyhdistetty 1.
- SM pujottelu 2.
06-07
- Aal Eurooppacup suurpujottelu 4.
- Semmering maailmancup 10.
- Maailmancup pujottelun kokonaiskilpailun 23.
Kotisivu:
www.sannileinonen.fi